Esivaihdevuodet muuttavat hormonitoimintaa

Siksi 40+ naisen hyvinvointi ja painonhallinta vaatii kokonaan uuden lähestymistavan. Kun kortisoli ja insuliini hormonit ohjaavat kehoa enemmän kuin kalorit, ratkaisu löytyy hormonitasapainon tukemisesta ja hermoston rauhoittamisesta.

Palautan elinvoiman ja yhteyden omaan kehoosi luonnollisesti, kevyin, mutta vaikuttavin askelin, jotka rakentavat tasapainoa ja juurtuvat pysyväksi osaksi arkeasi.

”Olo on energisempi, enkä enää heräile öisin.”

Harmonian Juuret valmennus - hormonaaliseen tasapainoon

Miksi 1:1 valmennus?

Monelle esivaihdevuodet tuovat mukanaan epävarmuutta ja tunteen siitä, ettei ole enää oma itsensä tai ettei omille oireille löydy selkeää selitystä. Esivaihdevuosioireista puhutaan vähän, tiedon löytäminen on hankalaa, eikä selkeitä vastauksia ole helppo löytää.

Säästän aikaasi turhalta googlettelulta ja ristiriitaisilta hyvinvointivinkeiltä, saat kaiken oleellisen tiedon ja tuen yksilöllisessä Harmonian Juuret hormonivalmennuksessa.

Etäyhteyksin tapahtuva 1:1 valmennus tarjoaa turvallisen tilan pysähtyä oman hyvinvoinnin äärelle, saada selkeyttä omaan tilanteeseen ja oppia tunnistamaan, mitä keho yrittää kertoa. Ymmärtää syvemmin, mistä omat oireet johtuvat ja mitä tulee tehdä voidakseen paremmin.

Kati Moksén - 40+ naisten hormonivalmentaja

Harmonian Juuret - valmennuksen kehittäjä

Olen Kati, dipl. ravintoneuvoja ja Mind Body Eating Coach.

Mutta ennen kaikkea olen nainen, joka on itse elänyt sen vaiheen, jossa keho ei enää toimi kuten ennen.

Hormonaaliset kilot ja epämääräiset oireet alkoivat lisääntyä pikkuhiljaa täytettyäni 45 vuotta. Vaatteet kävivät yhä pienemmiksi, vaikka tein “asioita oikein”, söin fiksusti ja liikuin – mutta silti mikään ei auttanut. Olo tuntui koko ajan turvonneelta, olin usein ärtynyt tai ahdistunut ja hermosto kävi ylikierroksilla.

Maksuton alkukartoituspuhelu 40+ naisille - apua hormonitasapainoon ja esivaihdevuosioireisiin

Maksuton 20 minuutin alkukartoituspuhelu on suunnattu sinulle yli 40-vuotias nainen, joka:

  • haluat helpotusta hormonaalisiin muutoksiin tai esivaihdevuosioireisiin

  • haluat palauttaa energiasi

  • haluat tasapainottaa hormonitoimintaasi

  • haluat pudottaa painoa

  • haluat arjen jossa stressitasosi laskevat ja sisäinen kiireen tunne hellittää lempeiden somaattisten harjoitusten avulla

  • haluat löytää kestävän tavan voida paremmin

Puhelu tarjoaa turvallisen ja luottamuksellisen hetken, jossa voit kertoa tilanteestasi ja mihin asioihin toivot muutosta.

Puhelu ei sido sinua automaattisesti mihinkään. Sen tarkoitus on antaa lisätietoa puolin ja toisin. Saat selkeän kuvan siitä, miten etäyhteyksin Teamsin välityksellä tapahtuva 1:1 valmennus etenee sekä vastaukset kaikkiin kysymyksiisi ja kuulet heti miten voin auttaa juuri sinua.

Jos haluat tuntea olosi taas omaksi itseksesi ja päästä tästä hormonaalisesti kuormittavasta elämänvaiheesta tasapainoisemmin eteenpäin, varaa maksuton kartoituspuhelu alta.

”Arkeen tullut rauhaa, enkä ota stressiä samaan tapaan asioista kuin ennen.”

Mitä Harmonian Juuret -valmennuksesta sanotaan

UKK - usein kysytyt kysymykset

Muutos alkaa päätöksestä.

Seuraa somessa @harmonianjuuret

Ota ensimmäinen askel kohti hormonitasapainoa

Harmonian Juuret hormonivalmennus palauttaa 40+ naisen elinvoiman ja yhteyden omaan kehoonsa luonnollisesti, kevyin, mutta vaikuttavin askelin, jotka rakentavat tasapainoa ja juurtuvat pysyväksi osaksi arkea.